Olemme muuttaneet

Digitaalinen piirros, oma hahmo

Muutos ei tosin ole fyysinen

Aikoinaan kun aloin harrastamaan valokuvausta, sitä iloa kesti kovin vähän aikaa kunnes se muuttui ammatiksi. Siirtymä oli tietysti hyvin ymmärrettävä, olin varsin kyllästynyt yötöihin ja valokuvaus tapahtui yleensä ihmisten aikaan. Valitettavaa tässä oli se että harrastaminen jäi vähän vähemmälle, ajan ja mielenkiinnon puutteen vuoksi. Sitä alkoi katsoa vapaa ajan kuviakin turhan kriittisesti.

Uudeksi harrastukseksi tuli sitten jossain kohtaa maalaaminen, etenkin mustetyöt. Taidehommat on siitä kivoja että ne sopii hyvin tämmöiselle välinehörhölle, kyniä mitä voi hakkia on jos minkälaisia. Ja ne eivät maksa paljon, ensimmäisen maalauksen kun myin oli kaikki taideväline hankinnat maksettu pois moninkertaisesti. Valokuvauksesta ei voi sanoa samaa. Se on vähän kuin uhkapelaus, et ehkä aina pääse omillesi.

Alkuun pidin tosi tiukkaa linjaa siitä että pidän tämän täysin harrastuksena. Jos joku haluaa ostaa jonkun valmiin taulun niin kiva, mutta taidetta tehtäisiin täysin omin ehdoin. Toisaalta myös pelkäsin että jos tämäkin muuttuu työksi niin sitten siitä lähtee myös ilo pois. Kotisivujen nimeksi tuli nearSQUARE, erään vanhan taidehörhön mukaan joka ehdotti aina kritiikkinä: ”have YOU considered a SQUARE or nearSQUARE format”. Hänellä oli selvästi ongelmia myös Caps Lockin kanssa.

Nyt sitten kuitenkin erilaisten komissioiden ja myytyjen töiden jälkeen olen tullut siihen tulokseen että ainakaan omalla kohdalla kaupallisuus ei ole vienyt elämäniloa. Niinpä sitten päätin lähteä kaupallistumaan oikein kunnolla ja siksi suomalaiseen suuhun huonosti istuva nearSQUARE vaihtui Perkka.fiksi. Samalla vaihdoin sivujen kielen suomeksi niin on mukavampi ja turvallisemman tuntuinen ostokokemus. Muutamia vanhimpia blogi tekstejä en jaksanut suomentaa.

Nyt täytyy sitten alkaa postailemaan vähän aktiivisemmin ja tehdä lisää myytävää kauppaan. Tervetuloa ostoksille.

– Johnny

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Vieritä ylös